Lupaan ja vannon, että tämä on niin sekava merkintä, että edes minä en normaalisti näin sekavia saa aikaiseksi. Tai sitten saan... Tätä on kirjoitettu matkalla väärältä lentokentältä toiselle, oikealla lentokentällä ja vaikka missä, en enää edes muista. Nyt kuitenkin olen sitten Barcelonassa.

___

Joo o, tulipa taas seikkailtua. Ensimmäinen yritys löytää oikea lentokenttä osui väärään.  Hostellin respassakin luultiin minun tarkoittavan tuota toista lentokenttää. Minun onneni on, että lähden aina hyvissä ajoin liikkeelle. Päätin, että en jaksa enää kiertää kaupungilla vaan lähden tavaroineni Lentokentälle istumaan. No kyllähän siinä sitten tuli kierrettyä hieman, tosin en tiedä tarkkaan missä, jossakin sivukylillä varmaankin. Ensin lentokentältä bussiin ja bussilla jollekin rautatieasemalle mistä pääsikin sitten, junalla suoraan tänne. Olin silti tästä pienestä koukkauksesta huolimatta todella hyvissä ajoin kentällä, minua ei haittaa muu kuin se, että täällä on todella kalliit wlanit. No, olenpahan löytänyt kirjoittamisen uudestaan. Olen miettinyt, että nyt kun en voi asunnottomuuden vuoksi voi aloittaa töitä kunnolla Suomeen paluun jälkeen, niin voisin osallistua NaNoWriMo:on. Voisin tuolla Espanjan auringossa keksiä tarinan ja siihen hahmot valmiiksi, niin olen sitten valmis aloittamaan heti marraskuun ensimmäisenä päivänä. Montakohan vuotta olen jo yrittänyt tätä. Aloittanut, mutta pääsemättä koskaan montaakaan päivää eteenpäin. Viime vuosi taisi olla poikkeus kun en edes yrittänyt. Jonkin -08 kirjoitetun tekstin löysin internetistä tässä jonkin aikaa sitten. Se on luultavasti ollut minun ensimmäinen vuoteni kun olen koittanut kirjoittaa. Minä olen vain aina ollut liian kiireinen sitä kirjoittamaan loppuun. Mutta jos sitten palaisi tähän itse reissuun.

Onneksi täällä on hyvin avuliaita ihmisiä, eräskin ihminen meinasi myöhästyä omasta bussistaan kun neuvoi minulle oikeaa pysäkkiä. Aina ei tarvitse edes kysyä apua, kun joku vain on sattunut huomaamaan, että katselen karttaa hiemankaan epäilevän näköisenä. Tai sitten kuten tänäänkin, väärällä lentokentällä ollessa kysäisin, että miten mahdan päästä oikealle kentälle, minulle kirjoitettiin lappu jossa oli miltä pysäkiltä siltä kentältä minun pitää nousta bussiin ja missä pysäkillä minun pitää jäädä pois ja mihin junaan minun pitää nousta jäätyäni bussista pois. Sitten oli se ihana bussikuski jolle näytin lapusta, että mihin olen menossa. Tämä bussikuski pysähtyi pysäkille, vaikka kukaan ei ollut painanut nappia ja kertoi minulle, että olemme nyt minun määränpäässäni. Loistavaa palvelua siis.

Britanniassa on kummalliset tarjoukset. Nytkin kun istun tässä eräässä ruokapaikassa, niin täällä on tarjous aamiainen PLUS pint, vaihtoehtoina on 4 % standard lager, 175 ml lasi viiniä tai 16oz kokis.. Aamiaisen kanssa viiniä tai olutta? Tai edes sitä kokista? Eh…

Mutta Iso-Britannia oli tässä ensimmäiseltä erältä. Palaan tänne vielä reissun viimeiseksi viikoksi. Silloin on luvassa Lontoo, yhdessä ihanien parhaiden kavereideni kanssa. Siitä viikosta tulee niin paras, mutta nyt Espanja ja Barcelona.

~Tina

Vielä tähän aikaisemmin kirjoitettuun tekstiin lisäyksenä, että olen huonomuistinen. Turvatarkastuksessa unohdin lompakon sinne missä sitä tuppaan säilyttämään, eli rintsikoihin. No eihän se muuta tarkoittanut kuin kunnon tarkastusta, josta tietenkin selvisin… Mutta pitäisi varmaan muistaa senkin olemassa olo, mutta se on niin hyvin tallessa siellä.

Lisäys nro2. Nyt matkalla Barcelonaan, eli maa on jo Espanja, mutta vielä ollaan Reuksessa. Vietin yön lentokentällä nukkuen, oli ihan hyvä paikka sinänsä nukkua, olisi ollut vielä parempi jos olisin uskaltanut laittaa rinkan pois pään takaa. Tajusin viime yönä kun mietiskelin reissua, että en ole varmaan muistanut kertoa, ensimmäisen viikon päivityksissä, erästä asiaa. On muitakin asioita mitä en ole muistanut kertoa, mutta ei tule mieleen kuin tämä yksi.

Eli ensimmäisellä viikolla kävimme tutkimassa Lontoota myös hieman keskustan ulkopuolelta, Thamesin toisella puolen. Sinne menimme junalla, mutta takaisin tulimme kävelemällä Thamesin alta. Kyllä vain, sieltä menee kävelytunneli. Ahtaanpaikankammoiselle en suosittele, mutta muiden kyllä kannattaa kokeilla, ihan kiva kokemus kävellä tiedostaen yli 60 (en muista nyt tarkkaan) rappusen verran maan ja veden alla.

Tähän mennessä voin sanoa Espanjasta, että pidän. Heti aamusta oli niin lämmintä, ettei tarvinnut todellakaan takkia tai mitään pitkähihasta. Vielä ainakaan ei ole mikään hirvittävän kuuma, mutta ei sekään minua haittaisi. Aamulla odotellessani bussia sain ahaa elämyksen. Minä lennän tämän reissun aikana neljä kertaa, joka kerta eri kentältä. Edes Suomessa en käytä samaa kenttää kahta kertaa. Lennot tosiaan ovat Tampere-Lontoo (Stansted), Glasgow (Prestwick)-Reus, Barcelona (Girona)-Lontoo (Luton) sekä Lontoo (Gatwick) – Helsinki-Vantaa. Ihan hyvin siis olen lentoni valinnut, eikä tämä ollut edes suunniteltu tai mitään. Eilen lentokoneesta pääsi näkemään todella nättiä auringonlaskua, kannattaa siis harrastaa iltalentämistä selkeällä säällä. Katsotaan miten kuvat onnistuivat.

Viimeinen lisäys sitten vielä tähän kohtaan. Nyt olen löytänyt hienosti kertaakaan eksymättä (kröhöm) hostellille käveltyäni ensin ainakin viisi kilometriä (jos kartan mittasuhteet pitävät paikkaansa) ja todettuani, että pakko se on ottaa taksi (ei onneksi maksanut kuin noin 5 euroa, eli olisi varmaan kannattanut ottaa se heti, eikä sitten kun oli kävellyt erittäin paljon harhaan). Tulipahan nähtyä kaupunkia….